Category: Tanssi

Tanssin Tiedotuskeskuksen vuosikertomus: Tanssin Tiedotuskeskuksen vuoden 2015 toimintaa leimasivat uudistaminen ja kehittäminen sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Tiedotuskeskuksessa tehtiin aikaisempaa enemmän vaikuttajaviestintää ja mediatiedotusta, erityisesti Tanssin talo -hankkeen edistämiseksi. Lisäksi pyrittiin vaikuttamaan uuden hallituksen ohjelmaan yhdessä muiden taiteenalojen tiedotuskeskusten ja Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien kanssa. Myös Koko…

Tanssin talo toteutuu

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Tanssin talon perustamista koskevan puitesopimuksen. Käytännössä päätös on sinetti sille, että Tanssin talo rakennetaan Kaapelitehtaalle. Helsingin kaupunki, Jane ja Aatos Erkon säätiö, Kiinteistö Oy Kaapelitalo sekä…