Bach, Bach, Bach ja vielä kerran Bach
”Poikkeuksellinen monivivahteinen katsaus historian ehkäpä tarunhohtoisimman säveltäjän hengentuotantoon”
Helsingin tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores järjestää lokakuun lopulla 25.–30.10.2015 jo yhdennentoista kerran maineikkaan Helsingin Bach-viikon. Festivaalin aikana kuullaan neljässä konsertissa J.S. Bachin motetteja, kantaatteja, urkuteoksia sekä loistelias H-mollimessu, jotka yhdessä luovat poikkeuksellisen monivivahteisen katsauksen historian ehkäpä tarunhohtoisimman säveltäjän hengentuotantoon. Poikakuoron lisäksi festivaalilla esiintyvät Helsingin Barokkiorkesteri, Suomalainen Barokkiorkesteri, Tapiolan kamarikuoro, laulusolistit Kajsa Dahlbäck, Timothy Fallon, Monica Groop, Tuomas Pursio ja Marjukka Tepponen sekä cembalisti Aapo Häkkinen ja urkuri Ilpo Laspas. Bach-viikon taiteellinen johtaja on Hannu Norjanen.
Kaiken musiikin perusta
Johann Sebastian Bach on kiistatta ottanut paikkansa musiikkikirjallisuuden kaanonissa. Tärkeitä kirkkopyhiä juhlitaan jatkuvasti hänen musiikillaan, ja musiikkioppilaitokset korkeakouluja myöten vaativat kokelailta tutkinnoissa pakollisena osana Bachin teoksia. Nimestä B-A-C -H on sävelletty valtava määrä toinen toistaan kunnianhimoisempia kappaleita, ja jotkut innokkaimmat tutkijat näkevät hänen sävellyksissään jopa tähtikarttoja, salattuja pyhiä numerosarjoja ja ilmoituksia viimeisestä tuomiosta. Bachin hahmo on aikojen saatossa muotoutunut eräänlaiseksi uuden ajan pyhimykseksi. Hän on silmissämme suuri nero ja virtuoosi, ahkera ja nöyrä kristillisten hyveiden esikuva. Tämänkaltaista kunnioitusta ei ole yksikään toinen säveltäjä vielä nauttinut, ja vielä nykypäivänäkin Bachin merkitys musiikkiyleisölle on hyvin vahva. Kapellimestari Hannu Norjanen tunnustaa: ”Bach on aina ajankohtainen, koska Bachin ainutlaatuinen musiikki ja sävelkieli pitää sisällään myös sitä myöhemmän musiikin ainekset. Bachin musiikki on oikeastaan musiikin perusta.”
Bachin suurten teosten, passioiden, oratorioiden ja messujen esittämisestä on vuosikymmenten aikana vakiintunut Cantores Minoresille vankka perinne. Poikakuoro on eittämättä yksi maamme tärkeimmistä ja ahkerimmista Bachin musiikin airueista. Ei ole myöskään sattumaa, että Cantores Minores on jo viidenkymmenen vuoden ajan järjestänyt ansiokkaasti nimenomaan Bachin musiikille omistettua festivaalia.
”Poikakuorolle Bachin musiikki on keskeinen osa ohjelmistoa ja pojat kasvavat Bachin musiikin myötä. Pojille Bach tuntuu olevan se ykkönen ja H-mollimessu se paras biisi”, Norjanen toteaa.
Modernin kuoromusiikin airut
Marraskuun lopulla ilmestyy myös Cantores Minoresin uusi albumi ”Credo”, joka tekee kunniaa erityisesti viimeisimmän vuosisadan suomalaiselle kuoromusiikille. Vaikka Cantores Minores tunnetaankin erityisesti klassisromanttisesta ohjelmistostaan, suurista passioteoksista ja juhlallisista oratorioista, on huomionarvoista, miten hienosti poikakuoron kuulas ja sorea sointi pääsee oikeuksiinsa myös Einojuhani Rautavaaran, Jaakko Mäntyjärven ja Joonas Kokkosen musiikissa. Cantores Minores on myös keväällä 2015 alkanut julkaista historiallisia live-konserttitaltiointejaan Spotifyssa.
Enkellaulu kajahtaa!
Cantores Minores laajentaa tänä vuonna vuosittaista konserttiohjelmistoaan uudenlaisella joulukonsertilla. ”Enkellaulu kajahtaa!” järjestetään Helsingin Johanneksenkirkossa 3.12.2015 klo 18, ja siinä esiintyvät poikakuoron lisäksi sopraano Johanna Rusanen ja urkuri Markus Malmgren.
Festivaalin suojelijat ovat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio.
KONSERTIT
Kuusi motettia
su 25.10.2015 klo 18 Saksalainen kirkko
Tapiolan Kamarikuoro Soitinyhtye
Joht. Hannu Norjanen
Liput: 20/10 e
O holder Tag
ma 26.10.2015 klo 19 Vanha kirkko
J.S. Bach:
Weichet nur, betrübte Schatten, BWV 202 Cembalokonsertto D-duuri, BWV 1054
O holder Tag, erwünschte Zeit, BWV 210
Kajsa Dahlbäck, sopraano Aapo Häkkinen, cembalo Helsingin Barokkiorkesteri
Liput: 20/10 e
J.S. Bach ja urut
to 29.10.2015 klo 19 Helsingin tuomiokirkko
J.S. Bachin urkumusiikkia
Toccata, Adagio et Fuga in C, BWV 564 Dies sind die heilgen zehen Gebot, BWV 678 Vater unser im Himmelreich, BWV 682 Fantasia in c, BWV 562
Fuga in c, BWV 575
Partite diverse sopra il Corale: Sei gegrüsset, Jesu gütig, BWV 768
Ilpo Laspas, urut Liput: 20/10 e
J.S. Bach: Messu h-molli
pe 30.10.2015 klo 19 Helsingin tuomiokirkko
Cantores Minores
Marjukka Tepponen, sopraano, Monica Groop, altto, Timothy Fallon, tenori, Tuomas Pursio, basso Suomalainen barokkiorkesteri
Joht. Hannu Norjanen
Liput: 45, 35, 20/15, 10 e (numeroidut rivit)
Lippupalvelu.fi (+mahd. toimituskulut 1,50-13,50 e/kpl) ja tuntia ennen ovelta
