1600-luvun ranskalainen eleganssi heräsi henkiin Taideyliopistossa
Kari Vaattovaara on perehtynyt tohtorintutkinnossaan ranskalaiseen 1600-luvun luuttumusiikkiin, jonka musiikillinen kieli poikkeaa muiden soittimien ilmaisusta huomattavasti. Vaattovaaran taiteilijakoulutuksessa valmistuva tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 23.5.2015.
Luuttu oli myöhäiskeskiajan taidemusiikissa dominoiva soitin. Se oli keskeisin renessanssin aikana ja sitä soitettiin vielä barokin aikanakin laajasti. Luuttu on ollut myös tärkeä symboli oppineisuudelle ja sivistykselle sekä länsimaiselle taidemusiikille aina 1700-luvulle saakka. Tämän jälkeen soitin katosi Euroopan näyttämöltä yhteiskunnallisten muutosten myötä lähes 200 vuodeksi. Vaattovaaran tohtorintutkintoon sisältyi viisi 1600-luvun ranskalaista luuttumusiikkia esittelevää konserttia, joissa hän lähestyi aihetta useista eri näkökulmista.
– Luuttumusiikin historiassa 1600-luvun ranskalaiset sävellykset ovat ehkä omintakeisimpia. Tätä musiikkia voidaan pitää nykykuuntelijan kannalta vaikeaselkoisena ja esoteerisenä – sellaisena sitä pidettiin jo omana aikanaankin. Juuri tähän musiikkiin perehdyin tohtorintutkinnossani, Vaattovaara luonnehtii.
Vanhan musiikin liikkeen myötä kiinnostus luuttuun ja luuttumusiikkiin heräsi uudelleen henkiin 1960-luvun lopulla, mutta nykyaikaisessa musiikkielämässä se edelleen etsii paikkaansa. Vaattovaaran tutkintoon sisältyvä kirjallinen työ tarkastelee vanhan musiikin harjoittamista ja sen institutionalisoitumista Suomessa 1970-luvulta nykypäiviin. Tutkintoaan varten Vaattovaara haastatteli alalla toimineita muusikoita ja analysoi heidän kokemuksiaan. Tutkielman taustoittavassa osiossa on lisäksi tarkasteltu Sibelius-Akatemian vanhan musiikin koulutus- ja konserttitoiminnan kehitystä.