MONIPUOLINEN MUSIIKKITARJONTA KUVATAITEEN RINNALLA TAIDEKESKUS SALMELAN KESÄSSÄ

Avajaisia vietetään kesäkuun 11. päivä, näyttelyt avoinna 11.6.–14.8. klo 11–18

Suomen suurin kuvataidefestivaali Taidekeskus Salmela valmistautuu 33. näyttelykesäänsä kaikkien aikojen monipuolisimmalla konserttiohjelmalla. Puistonäyttämön lavalla nähdään mm. pop- ja rocktähdet Ellinoora ja Eppu Normaali ja Salmelan tuottaman Wiipuri-oopperan konserttimuotoinen kantaesitys. Taidemusiikin kesän kruunaa viides kansallinen Merikanto-laulukilpailu, jonka välierä ja finaali käydään Mäntyharjun kirkossa ja suorana televisiossa. Kesän konserttien rinnalla nähdään totutusti myös monipuolinen ja laaja kuvataiteen kokonaisuus.

Wiipuri-ooppera on Salmelan kaikkien aikojen suurin oma tuotanto. Uudenlaisen, koskettavan ja tositapahtumiin vahvasti nojaavan katsauksen maamme historiaan luova teos toteutetaan Salmelan Puistonäyttämöllä yli 70 esiintyjän voimin. Ooppera on kapellimestarin ja libretistinkin tehtäviä hoitavan säveltäjä-sovittaja Arto Pajun väkevä taidonnäyte ja Pajun ja Salmelan pitkäaikaisen yhteistyön kruunu.

Kuvataidenäyttelyssä mestarigraafikoita ja laaja menetelmien kirjo

Salmela avaa ovet totutun laajaan ja monipuoliseen taidenäyttelyyn. Pääpaino on jälleen kotimaisessa veisto- maalaus- ja graafisessa taiteessa eri taiteilijasukupolvien edustajilta. Erityistä huomiota kiinnittää lähes retrospektiiviset mitat täyttävä kokoelma Tuulikki Pietilän mestarillista grafiikkaa.

Päärakennuksessa nähdään uusi kokoelma professori, taidemaalari Tero Laaksoselta. Laaksosen rinnalla pääsalissa esiintyy niin ikään klassisista kuva-aiheista lähtökohtansa löytävä kuvanveistäjä Hannele Kylänpää.

Merikanto-laulukilpailun kunniaksi näytteille asetetaan Oskar Merikannon pojanpojan Ukri Merikannon modernistisia veistoksia. Niiden kanssa esitellään uusi kokoelma taidemaalari Jan Nevalta.

Tuulikki Pietilän ja Esa Riipan kokoelmat tuovat päärakennukseen vahvan kattauksen kotimaista taidegrafiikkaa. Myös Riipan poika, kuvanveistäjä Riku Riippa esiintyy näyttelyssä.

Vuoden nuori taiteilija on Kaisamaisa Erämies, jonka historiallisia teoksia nähdään päärakennuksen yläkerrassa. Erämies palkitaan avajaistilaisuudessa 11. kesäkuuta.

Salmelaan palaavat myös kuvanveistäjät Johanna Häiväoja, François Blosseville, Tiina Torkkeli ja Samuli Alonen, joka tunnetaan Citybird-veistoksistaan, sekä kuvataiteilijat Asta Caplan, Essi Peltonen ja Anniina Vainionpää. Joel Sievers tuo Salmelaan maalausten ohella ensi kertaa myös taidegrafiikkaa. Viime vuonna suuren suosion utuisilla, rikkakasveja ja luonnonkukkia kuvaavilla maalauksillaan saavuttanut Kaisa-Tuulia Tuomi on jälleen mukana.

Tekstiilitaide palaa vahvasti Salmelaan, kun käsityömestari Helena Vaari esittelee uusia teoksiaan. Digitaalisia menetelmiä puolestaan hyödyntää työpari Tuomo Rosenlund ja Johanna Pohjavirta.

Kritiikin kannukset -palkinnon sarjakuvateoksellaan voittanut monipuolinen nuori kuvataiteilija Juliana Hyrri osallistuu ensimmäistä Salmelan näyttelyyn.

Kesän muissa konserteissa juhlaa ja uusia avauksia

Konserttikesä käynnistyy avajaisissa 11.6., jolloin lavalle nousee Helsingin poliisisoittokunta solistinaan Mika Pohjonen. Kesän aikana kuullaan myös rakastettujen taiteilijoiden juhlakonsertteja, kun Liisamaija Laaksonen viettää taiteilijajuhlaansa Mäntyharjun kirkossa vierainaan Esko Salminen, Samuli Edelmann, Katariina Kaitue ja säestäjä Matti Paatelma ja Jukka Kuoppamäki juhlii 80-vuotissyntymäpäiväänsä Puistonäyttämön lavalla yhdessä tyttäriensä Taikan, Annan ja Inkan sekä Diandran kanssa.

Kesän laajaa taidemusiikin tarjontaa edustaa tenori Jyrki Anttilan ja sopraano Hannakaisa Nyrösen Operettimusiikin helmiä -konsertti, jossa musiikista vastaa salonkiorkesteri pianistinaan Maija Anttila.

Näyttelijä-koomikko Jukka Puotilan nimikkoshow naurattaa yleisöä 23. heinäkuuta. Iiro Rantala ja Lotta Kuusisto puolestaan tuovat Puistonäyttämölle uudentyyppisen esityksen, jossa sanataide Eeva Kilvestä Claes Anderssoniin kohtaa pianosävelmät Mozartista Egberto Gismontiin.

Kesän päättää Maija Vilkkumaa, joka nousee yhtyeineen Puistonäyttämön lavalle 13. elokuuta.

Marc Chagall Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän 2022 näyttely koostuu kokoelmasta Marc Chagallin grafiikkaa. Näyttely on auki 11.6.-14.8.2022.

Marc Chagall on yksi maailman rakastetuimmista taiteilijoista. Tämä värien ja unenomaisen kiehtovien teosten mestari kuvitti elämänsä aikana yli 100 kirjallista teosta tai tekstiä. Nämä kuvitetut taidekirjat ovat hänen ehkä vähiten tunnettuja töitään, eikä niitä ole juurikaan ollut julkisesti esillä. Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon näyttelyssä esitellään kymmenen Marc Chagallin taidekirjaa vuosilta 1958–1984. Näyttelyn tavoitteena on avata vierailijoille Chagallin taiteen laajuutta ja ainutlaatuisuutta sekä valottaa hänen henkilökohtaisia motiivejaan taiteilijana. Kuvitettujen tarinoiden kautta Marc Chagall kertoo meille omasta värikkäästä elämästään.

Näyttelyn on kuratoinut sveitsiläinen kustantaja ja taiteen asiantuntija Patrick Cramer. Cramerilla on ollut ilo tuntea Chagall ja työskennellä hänen kanssaan taiteen parissa vuosikymmenien ajan. Kokonaisuus on ollut aiemmin esillä Sastamalan Art Pappilassa. Pieni katsaus kokoelman runsaaseen antiin nähdään osana Taidekeskus Salmelan kesän näyttelyä.