The Endless River –albumi on kunnianosoitus edesmenneelle perustajajäsenelle Richard Wrightille
Pink Floyd julkaisee The Endless River -nimisen albumin 7. marraskuuta. Levyn on tuottanut David Gilmour, Phil Manzanera, Youth sekä Andy Jackson.
“The Endless River -albumin lähtökohtana on 1993 Division Bell -sessioissa tehty musiikki. Kuuntelimme yli 20 tuntia meidän kolmen soittoa ja valitsimme ne osat joita haluamme työstää tälle albumille,” kitaristi David Gilmour kertoo albumista. ”Viimeisen vuoden aikana olemme lisänneet uusia osia, äänittäneet joitakin osia uudelleen ja hyödyntäneet studioteknologiaa tehdäksemme 2000-luvun Pink Floyd -albumin.”
Rumpali Nick Mason jatkaa: ”The Endless River on kunnianosoitus (kosketinsoittaja) Rickille. Mielestäni tämä äänite tuo esiin sen mitä kaikkea hän teki ja kuinka hänen soittonsa oli Pink Floydin saundin keskiössä. Sessioiden kuunteleminen todella muistutti minua siitä kuinka erityislaatuinen muusikko hän oli.”
The Endless River on pääosin instrumentaalialbumi, joka koostuu neljästä isommasta kokonaisuudesta, jotka on jaettu pienempiin osiin.
Pink Floyd- albumien kansitaide on aina ollut yhtä legendaarista kuin heidän musiikkinsakin. Uuden albumin kannen idean on luonut 18-vuotias egyptiläinen Ahmed Emad Eldin. Hänen ideansa on työstänyt lopulliseen muotoonsa brittiläinen suunnittelutoimisto Stylorouge.
The Endless River –kappalelista:
Puoli 1
1. “Things Left Unsaid”
2. “It’s What We Do”
3. “Ebb and Flow”
Puoli 2
1. “Sum”
2. “Skins”
3. “Unsung”
4. “Anisina”
Puoli 3
1. “The Lost Art of Conversation”
2. “On Noodle Street
3. “Night Light”
4. “Allons-y (1)”
5. “Autumn’68”
6. “Allons-y (2)”
7. “Talkin’ Hawkin'”
Puoli 4
1. “Calling”
2. “Eyes To Pearls”
3. “Surfacing”
4. “Louder Than Words”
Lue lisää: www.pinkfloyd.com/theendlessriver