Helsingin yliopiston vuoden 2014 Pacius-palkinto on myönnetty Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamarikuorolle ansiokkaasta toiminnasta yliopiston musiikkielämässä.

4 000 euron suuruinen palkinto luovutettiin kuorolle sen 20-vuotisjuhlakonsertin yhteydessä sunnuntaina 23. marraskuuta 2014 Helsingissä.

Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamarikuoro on perustettu vuonna 1994. Kuoro on noin 25-henkinen sekakuoro, johon kuuluu Helsingin yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa sekä muita kuoromusiikin ystäviä. Kuoron johtajana on toiminut vuodesta 2013 Kati Pirttimaa. Pirttimaa työskentelee Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa.

Kuoron toimintaan kuuluu muun muassa osallistuminen Helsingin yliopiston musiikkiseuran oopperatuotantoihin. Kuoro on omien kevät- ja syyskonserttiensa lisäksi vienyt kuorolaulua yliopiston seinien ulkopuolelle esimerkiksi osallistumalla Art Goes Kapakan Kuorojen kierrokseen ja Kampin kauppakeskuksen joulunavaukseen.

Helsingin yliopisto jakaa vuosittain Pacius-palkinnon henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yliopiston musiikkielämää. Palkinto korostaa luovan säveltaiteen pitkää historiallista perinnettä Helsingin yliopistossa sekä sen elävää harjoitusta nykyisinkin olennaisena osana yliopistoyhteisön omaa musiikkielämää.

Pacius-palkinto perustettiin vuonna 1991 yliopiston ensimmäisen musiikinopettajan, Fredrik Paciuksen, muistoksi. Pacius aloitti uransa Helsingissä vuonna 1835. Palkinnonsaajaa esittää rehtorille Helsingin yliopiston musiikkiseura HYMS.