HECTOR2

Suomalaisen musiikin legenda Hector julkaisee uransa ensimmäisen joululevyn perjantaina 2. marraskuuta. Hectorin joululevy -nimeä kantava albumi sisältää kahdeksan kappaletta, joista yksi, levyn avauskappaleena toimiva Kotiin aattoillaksi on Hectorin oma uusi sävellys. 

”Olen karttanut joululevyn levyttämistä koko urani, mutta sisäinen paine sen tekoon kävi lopulta liian kovaksi ja päätin, että nyt on vihdoin oikea aika”, Hector kertoo.

Levynjulkaisun lisäksi Hector on aktiivinen myös keikkarintamalla, sillä mies nähdään neljän keikan minikiertueella joulukuussa. Hengissä joulun hengessä -kiertue starttaa 2. joulukuuta Helsingin Kulttuuritalolta, seuraavana päivänä maanantaina 3. joulukuuta Hector esiintyy Jyväskylän Paviljongissa, tiistaina 4. joulukuuta Tampere-talossa ja minikiertueen päätöskonsertti nähdään sunnuntaina 9. joulukuuta Turun konserttitalossa.

Hector esittää kiertueella tunnetuimpia hittejään sekä myös uusimpia laulujaan. Kiertueen nimen mukaisesti ohjelmistoon mahtuu myös muutama jouluinen laulu. Hector on keikkaillut, konsertoinut ja tehnyt levytyksiä kuudella eri vuosikymmenellä. Hänen tuotannossaan on suuri määrä koko kansakunnan tuntemia ja rakastamia hittejä kuten Mandoliinimies, Lumi teki enkelin eteiseen, Herra Mirandos, Asfalttiprinssi, Ake Make Pera ja mä, Hannikaisen baari, Jos sä tahdot niin, Juodaan viinaa, Yhtenä iltana ja Kuunnellaan vaan taivasta.

Hectorin joululevy (julkaisu 2.11.2018)

1. Kotiin aattoillaksi
2. Jouluinen tarina -In The Bleak Midwinter-
3. Joululaulu Finnmarkenissa -Julvisa i Finnmarken-
4. Jouluyö, Juhlayö (Uutiskatsaus)
5. Tää ei oo se joulu -Stewball-
6. Joulurauhaa
7. Armo, rauha, rakkaus
8. Me käymme joulun viettohon

Hengissä joulun hengessä -kiertuepaikat:

Su 2.12.2018 Kulttuuritalo, Helsinki
Ma 3.12.2018 Paviljonki, Jyväskylä
To 4.12.2018 Tampere-talo
Su 9.12. Turku, Turun konserttitalo

www.hector.fi
www.sonymusic.fi
www.facebook.com/HectorVirallinen