Suomalaisen lastenmusiikin konkari, Pentti Rasinkangas, julkaisee viimeisen lastenmusiikkilevynsä Vellihousu 30.10.2020. Pitkän ja mielekkään uran aikana tapahtunut työskentely-ympäristön muutos pistää hänet mietteliääksi.

“Olen saanut tehdä lastenmusiikkia juuri hyvään aikaan. Siksi kai sitä on tullutkin tehtyä 40 vuotta. Uran alkuvaiheilla 80-luvulla joka kunnassa oli kulttuuri-, nuoriso- ja raittiussihteerit, joilla oli määrärahoja ja kiinnostusta järjestää lastenkulttuuria. Puitteet tämän marginaaligenren parissa työskentelyyn olivat hyvät, kunnes 2000 luvulle tultaessa kuntien rahahanat tiukentuivat ja keikkojen järjestäminen kokonaiselle bändille muuttui hankalammaksi. Onneksi yhdelle miehelle nyt aina löytyy keikkoja. Viimein 2020-luvulla radiot eivät enää soita lastenmusiikkia lainkaan. Väistämättä tulee mieleen tarvitaanko lastenmusiikkia enää Suomessa? Halusin kuitenkin tehdä Loiskiksen kanssa levyn, koska palo tähän hommaan ei ole hävinnyt.” Rasinkangas summaa uraansa.

Viimeisen albumi ”Vellihousun” Rasinkangas on tehnyt ainoan suomalaisen valtionapua nauttivan lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen kanssa. Sävellykset ja sanoitukset ovat Rasinkankaan käsialaa. Musiikillisesti levyllä on laaja kirjo eri musiikkityylejä ja sisällöllisesti levyn lauluissa tunnelmoidaan välillä päiväkodissa, sirkuksessa ja jopa Afrikassa. No välillä ei kyllä edes tiedä missä ollaan. Ja kumpparitkin ovat väärissä jaloissa. Vaan mitäpä tuo haitannee!

Pentti Rasinkangas on tehnyt lastenmusiikkia ammatikseen 40 vuotta. Hän on tehnyt lauluja sekä esiintynyt lastenkonserteissa, päiväkodeissa, kouluilla, radioissa, televisioissa jne. Hänen laulunsa ovat hauskoja, mutta vakavuuttakin löytyy. Musiikki on kulkenut vuosien varrella kevyen musiikin eri osa-alueilla kansanmusiikista jatsiin. On rockenrollia, roots-meininkiä, kansanmusiikkia, on balladeja.  Hän on saanut mm. lastenkulttuurin valtionpalkinnon Ohilyönti-orkesterinsa kera v. 1995. Vanhoista kappaleista tunnetuimpia ovat ”Meidän uusi vauva”, ”Mamma Miau” ja ”Mennään hiljaa”.

Rasinkangas taustoittaa levyn nimikkokappaletta Vellihousua seuraavasti: ”Tappeleminen on aina ollut minulle vastenmielistä. Kun minä olin n. 9 -vuotias tuli Oulussa koulumatkalla tiellä vastaani kaksi isompaa poikaa, jotka sanoivat, että tapellaanko vai oletko vellihousu. Minä vastasin, että jos nuo ovat vaihtoehdot, niin olen mieluummin vellihousu ja jatkoin matkaani. Tuo osoittautui ainakin sillä kerralla hyväksi taktiikaksi ja painoin sen mieleeni.”

Loiskis on 20 vuotta vanha lastenmusiikkiorkesteri, joka tekee musiikkia eri laulajien, säveltäjien, sanoittajien, näyttelijöiden, sirkustaiteilijoiden, kirjailijoiden jne kanssa. Loiskiksen musiikillisesta varastosta voi ammentaa melkein mitä vaan. Niin kuin tälläkin levyllä on tehty.