Musiikkilehti Rolling Stone: Muusikko Lou Reed on kuollut

Yhdysvaltalainen muusikko ja lauluntekijä Lewis Allan “Lou” Reed kuoli sunnuntaina, kertoo Rolling Stone -lehti. Reed oli kuollessaan 71-vuotias. Kuolinsyytä ei vielä ollut lehden mukaan kerrottu. Reedille tehtiin toukokuussa maksansiirto. Rockin uranuurtaja Reed tunnetaan muun muassa entisenä The Velvet Undergroudin jäsenenä ja menestyksekkäänä sooloartistina ja kitaristina.
Continue reading »

Lestadiolaisäidin tarinasta vuoden kristillinen kirja

  Vuoden kristillinen kirja 2013 on Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu. Rauhala on oululainen äidinkielenopettaja ja filosofian maisteri. Laulaja Riki Sorsa valitsi kilpailun voittajan, joka julkistettiin Helsingin Kirjamessuilla 27. lokakuuta 2013. Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, Vilja ja Aleksi näkevät mielessään...
Continue reading »

Kehitysvammaliitto: Selkokirjallisuuden Seesam-palkinto Oulun kaupunginkirjastolle

Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmä on myöntänyt Oulun kaupunginkirjastolle selkokirjallisuuden Seesam-palkinnon. Perusteluiden mukaan Ouluun on hankittu hyvä ja kattava selkokirjakokoelma. Myös uusimmat selkokirjat löytyvät hyllystä. Henkilökunta on perillä selkokielestä ja osaa opastaa asiakkaita selkokirjojen maailmaan. Henkilökunta on myös innostunutta ja ymmärtää selkokielen merkityksen. Erityisryhmien toiveita kunnioitetaan ja heidät otetaan huomioon tasa-arvoisina...
Continue reading »

Tietokirjailijapalkinnot Kari Kuulalle, Pirkko Leino-Kaukiaiselle, Leenamaija Otalalle, Hannu Salmelle ja Pekka Visurille

Suomen tietokirjailijat ry on myöntänyt Tietokirjailijapalkinnot tänä vuonna viidelle tietokirjailijalle. Palkinnon saavat Kari Kuula, Pirkko Leino-Kaukiainen, Leenamaija Otala, Hannu Salmi ja Pekka Visuri. Tietokirjailijapalkinnot ovat arvoltaan 8 000 euroa, ja ne myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta. Palkinnot jaettiin nyt 13. kertaa. Kari Kuula (s. 1963) on teologian tutkijana tullut tutuksi sekä akateemisten oppikirjojen...
Continue reading »

Punk-dokumentti Kovasikajuttu voitti arvostetun Prix Europa palkinnon

Palkintoja kerännyt dokumenttielokuva Kovasikajuttu on saanut ensimmäisen palkinnon tv-dokumenttien sarjassa Prix Europa -kilpailussa Berliinissä. Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama dokumenttielokuva kertoo punkyhtye Pertti Kurikan Nimipäivistä, joka sai alkunsa kehitysvammaisille suunnatussa kulttuurityöpajassa. Elokuvan on tuottanut Mouka Filmi yhteistyössä Ylen kanssa. Yleisradioyhtiöiden järjestämä Prix Europa on Euroopan suurin tv-...
Continue reading »

KATUTAITEILIJA ON ROCK SM 2013 -BÄNDIKILPAILUN VOITTAJA

Vuoden 2013 Rockin SM -kilpailun on voittanut jyväskyläläinen yhtye Katutaiteilija. Kilpailun finaali järjestettiin Helsingin Musiikkimessuilla Messukeskuksessa perjantaina 25.10.2013. Toiseksi Rock SM 2013 -kisoissa tuli  Even Steven Joensuusta  ja kolmanneksi Neiti Rubinstein. Yleisöäänestyksen voitti Even Steven ja kunniamaininnan tuomaristolta sai persoonallinen ja mielenkiintoinen tulevaisuuden lupaus, muttei vielä ihan valmisSussu. Rock SM 2013 –voittajabändi...
Continue reading »

Kansanvalistusseura: Taija Tuomisen uutuus kannustaa kirjailjaksi haluavaa

LUE, KIRJOITA, ELÄ! KVS-kirjat julkistaa perjantaina 25.10.2013 Helsingin kirjamessuilla Taija Tuomisen oppaan Minusta tulee kirjailija. Kirja on tarkoitettu jokaiselle kirjoittamisesta kiinnostuneelle, ja se antaa työvälineitä myös kirjoittamisen opettajalle. “Elämä on hieno asia, upea seikkailu, toteuta itseäsi!” KIRJOITTAMINEN perustuu omaan kieleen, maailmankuvaan ja motivaatioon. Se edellyttää taistelutahtoa ja kärsivällisyyttä – kykyä kääntää vaikeudet...
Continue reading »

Tarja Turusen Sydänten joulu -konserttikiertue 2013 – osa tuotosta Suomen Lähetysseuran Lasten Pankille

Tarja Turunen, kuvaaja Eugenio Mazzinghi Viime vuosien suosittu jouluartisti, sopraano Tarja Turunen, palaa Suomeen jälleen joulukonserttikiertueelle. Sydänten joulu -kiertue käsittää kahdeksan kirkkokonserttia joulukuun aikana. Konserttien tuotosta osa lahjoitetaan Suomen Lähetysseuran Lasten Pankkiin. “Kokemukseni mukaan vähäosaisille antaminen tulee kyllä korkojen kera takaisin antajalle. Suomi hukkuu yltäkylläisyydessään tavaraan joulun aikana,...
Continue reading »

Suomen Muusikkojen Liiton tunnustuspalkinto toimittaja Pekka Laineelle

Muusikkojen liiton vuoden 2013 tunnustuspalkinto on myönnetty toimittaja Pekka Laineelle hänen panoksestaan Yleisradion Teema-kanavan tuottamassa 10-osaisessa dokumenttisarjassa Iskelmä-Suomi. Laine vastasi helmikuussa 2013 ensiesityksensä saaneen sarjan käsikirjoituksesta sekä henkilöhaastatteluista. Suomalainen iskelmä ei ole ollut esillä vastaavalla tavalla televisiodokumenttina aiemmin. Pekka Laine on lähtenyt avaamaan näkymää iskelmän Suomeen poikkeuksellisen rikkaasti...
Continue reading »

ISAC ELLIOT SUOMEN EHDOKAS VUODEN 2013 MTV EMA WORLDWIDE ACT -KATEGORIASSA

Isac Elliot valittiin parhaaksi suomalaiseksi kyvyksi edustamaan Helsinkiäkin kovasti kiinnostavan MTV EMA -gaalanWorldwide Act -kategorian ehdokaskilpailuun. Kuuden viikon ajan MTV on antanut faneille mahdollisuuden äänestää kotimaidensa tähtiä ja auttaa heitä varmistamaan jatkopaikkansa. Yhteensä 186 musiikkiesitystä on saanut kunnian olla ehdolla. Maiden omat edustajat julkistettiin tänään. Suomesta kärkisijalle selviytyi Isac Elliot . Nuori lahjakkuus kilpailee...
Continue reading »