Home » Yleiset Uutiset » SAIMAA SINFONIETTA -KONSERTISSA MIKKELIN JA LAPPEENRANNAN KAUPUNGINORKESTERIT YHDISTÄVÄT JÄLLEEN VOIMANSA

image001

Saimaa Sinfonietta -konsertti Mikaelissa perjantaina 11.10. klo 19 vie kuulijat matkalle Järnefeltin suomalaisesta kansallisromantiikasta Richard Straussin saksalaiseen myöhäisromantiikkaan täydennettynä Beethovenin kahdeksannella sinfonialla. Konsertin johtaa Mikkelin kaupunginorkesterin taiteellinen partneri Erkki Lasonpalo, ja solistina loistaa käyrätorvisti Mika Paajanen.

Vuonna 2019 tulee kuluneeksi 150 vuotta Armas Järnefeltin syntymästä. Myös tämän konsertin alkuun on valittu juhlavuoden kunniaksi Järnfeltin teos. Järnefelt osallistui 1800-luvun lopulla monen muun säveltäjän rinnalla omaleimaisen suomalaisen sävelkielen luomiseen, ja tältä ajalta on myös hänen tänään kuultava sävellyksensä Sarja pienelle orkesterille.

Solistinumerona kuullaan Richard Straussin käyrätorvikonsertto nro 2, joka syntyi säveltäjän viimeisinä elinvuosina. Virtuoosinen ja soinnillisesti rikas konsertto katsoo tyylillisesti ajassa taaksepäin, sillä Strauss oli jo säveltäjänuransa aikana ehtinyt nähdä ja kokea 1900-luvun alun taidemusiikin mullistuksen.

”Straussin 2. konsertto on minulle tärkeä teos, koska se oli ohjelmassa vuonna 2000 Lieksan kansainvälisessä Holger Fransman -käyrätorvikilpailussa jossa voitin toisen palkinnon. Se oli myös ensimmäinen teos, jonka sain soittaa orkesterin solistina. Teos on vaativa, mutta käyttää hyvin hyödykseen käyrätorven mahdollisuuksia. Harmoniset ja rytmiset vaihdokset ovat yllättäviä, mutta aina lopulta kuitenkin loogisia,” kertoo illan solisti, Helsingin kaupunginorkesterin käyrätorven äänenjohtaja Mika Paajanen.

Konsertin toisella puoliajalla vuorossa on Ludwig van Beethovenin sinfonia nro 8, joka on rönsyilevään seitsemänteen sinfoniaan verrattuna kompakti. Kahdeksas sinfonia on myös oivallinen näyte Beethovenin musiikillisesta huumorintajusta, joka on puettu tyylikkääseen muotoon.

SAIMAA SINFONIETTA – BEETHOVENIN KAHDEKSAS

to 10.10.2019 klo 19, Lappeenranta-sali

pe 11.10.2019 klo 19, Mikaeli

Erkki Lasonpalo, kapellimestari

Mika Paajanen, käyrätorvi

 Armas Järnefelt: Sarja pienelle orkesterille

Richard Strauss: Käyrätorvikonsertto nro 2

Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 8 F-duuri op. 93