Home » Levyjulkkarit » Nina Tapio palaa juurilleen – julkaisi laulun Taikapeilin kunniaksi

Joutsenet_joella_kansi_2500x2500

1990-luvun menestysyhtyeen, Taikapeilin, Jos sulla on toinen -laulun äänityksistä on tullut kuluneeksi syksyllä 25-vuotta. Nina Tapio on nyt palannut studioon yhtyeen hitit tuottaneen Kristian Maukosen kanssa, ja yhteistyön ensimmäisenä tuotoksena on syntynyt Taikapeilin historiaa kunnioittava Joutsenet joella. Laulu on samalla lähtölaukaus Nina Tapion ensimmäiselle, ensi vuonna ilmestyvälle sooloalbumille.

– Olen tehnyt studiossa työtä Kristianin kanssa viimeksi joskus 1990-luvulla, mutta tuntuu kuin siitä olisi kulunut aikaa vain pari viikkoa. Jatkoimme niin sujuvasti nyt siitä, johon aikanaan jäimme, Nina Tapio kertoo. – Hiukan oli studio ajan saatossa kerännyt pölyä, mutta saimme sen mainiosti toimimaan, hän jatkaa.

Nina Tapio muodosti aikanaan Taikapeilin yhdessä hiljattain menehtyneen Hanna-Riikka Siitosen kanssa.

– Kun laulua äänitettiin, tunsimme voimakkaasti Hanna-Riikan läsnäolon ja koko sessio oli täynnä tunnetta ja ihania muistoja, Nina Tapio kertoo. – Laulu kertoo toisiinsa kiintyneen parin tarinan. Tunneside on aina yhtä vahva ja siitä irti päästäminen on tuskallista, ovat kyseessä sitten ystävät tai rakastavaiset. Laulun teksti antaa kuitenkin toivoa siitä, kuinka muutos tuo aina myös uusia mahdollisuuksia ja siitä että aina on toivoa.

”Sulla on avoin mieli, mulla on surulla suljettu. Silti ne polut on kauniit, joita kaksin on kuljettu”, kuuluvat laulun kaihoisat sanat.
Joutsenet joella -kappaleen on säveltänyt Kristian Maukonen yhdessä XL5-yhtyeestäkin tutun Petteri Tolosen kanssa. Sanoitus on Sana Mustosen käsialaa.

Nina Tapio julkaisee lisää uusia lauluja lähikuukausien aikana, ja hänen ensimmäinen sooloalbuminsa ilmestyy ensi keväänä.
Joutsenet joella -musiikkivideo: www.youtube.com/watch?v=S6hp-cN60Hk