Home » Yleiset Uutiset » Tanssin talon toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki siirtyy uusiin tehtäviin

unnamed-1.090034

Hanna-Mari Peltomäki. Kuva: Mikko Mäntyniemi

Tanssin talon hanketta vuodesta 2011 lähtien menestyksekkäästi luotsannut toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki siirtyy 1. lokakuuta alkaen uusiin tehtäviin. Toiminnanjohtajana Peltomäki sai läpi rakennuttamispäätöksen historialliselle ja vuosikymmeniä haaveillulle Tanssin talolle.

Seitsemän vuoden ajan tanssin talo -hanketta läpi vienyt Hanna-Mari Peltomäki jättää tehtävänsä talon johdossa lokakuussa hyvin mielin. Hanke on hyvällä mallilla ja perustat on rakennettu.

– Kun aloitin hankkeessa vuonna 2011, kukaan ei oikein uskonut, että onnistuisimme, vaikka tanssin tarpeet ja mahdollisuudet oli tunnistettu. Minun tehtäväni oli saada Tanssin talon perustamis- ja rakennuttamispäätös syntymään ja rakennushanke starttaamaan. Siinä onnistuimme, ja nyt on uusien ihmisten aika saada talo sisällöllisesti elämään, Peltomäki sanoo.

– Haluan kiittää omalta osaltani kaikkia hankkeessa eri rooleissa mukana olleita ihmisiä: tiimiläisiä, hallitusjäseniä, eri sidosryhmien edustajia, tanssin toimijoita, rahoittajia ja tukijoita, rakennuttajaamme Koy Kaapelia ja koko Kaapelitehtaan tiimiä. Lista on pitkä. Olen kokenut, että tukea on aina saanut kun sitä on pyytänyt. Lukuisat henkilöt ovat pyyteettömästi auttaneet ja sparranneet.

Viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet ennen kaikkea oppimisprosessi – ei vain Peltomäelle itselleen vaan kaikille mukana olleille.

– Alkuvaiheessa hankkeen onnistumisen kannalta ratkaisevaa oli, että käänsimme ajattelun pois tilasta ja aloimme ajatella, mihin tarpeeseen talon tulisi vastata, millaista sisältö voisi olla nyt ja tulevaisuudessa ja mitä se vaatii tiloilta, Peltomäki sanoo.

Tanssin talon kehittäminen on uuden oppimista, jossa painottuu jaettu omistajuus: onnistuakseen se tarvitsee eri toimijoilta luottamuksen ja yhteisten pelisääntöjen rakentamista, molemminpuolista näkemysten ja osaamisen jakamista ja hyväksymistä.

Vuosien aikana on testattu erilaisia ideoita ja opittu yrityksen ja erehdyksen kautta.

– Toivon tiimille ja koko hankkeelle tukea ja kärsivällisyyttä. Tanssin talosta rakentuu parhaimmillaan resurssi ja yhdistävä tekijä toimijoille ja yleisölle. Seinät mahdollistavat asioita, mutta loppupeleissä se on itse taide ja tanssi – kaikki ne teot – joilla olemisen oikeus tässä yhteiskunnassa lunastetaan.

– Näemme kuitenkin vasta vuosien päästä, mikä vaikutus tällä kaikella on ollut. Odotukset ovat kaikilla suuret, Peltomäki sanoo.

Hanke on parhaillaan siirtymässä rakennusvaiheeseen ja sitä myötä myös avajaiskausien ohjelmistosuunnitteluun. Jotta Tanssin talon on mahdollista onnistua kaikissa niissä odotuksissa, joita siihen kohdistuu, resurssien pitää olla riittävällä tasolla, Peltomäki muistuttaa.

– Toivon, että Tanssin talon potentiaali tunnustettaisiin myös rahoittajien – valtion ja kaupungin – taholta ja taattaisiin riittävät resurssit onnistumiselle. Seuraavat vuodet ovat kriittisiä, ja organisaatiota rakennettaessa syntyy väkisinkin enemmän kuluja kuin tuottoja. Mutta ainoastaan hyvin pohjatyötä tekemällä uusi organisaatio voi virittää toimintansa parhaalla mahdollisella tavalla taidetta ja tekijöitä palvelevaksi, Peltomäki sanoo.

– Suurin voittaja on aina yleisö, joka pääsee nauttimaan, kokemaan ja osallistumaan.

Aikaistuneen johtajuuden vaihdoksen vuoksi Tanssin talon johtajana 1.10. aloittava Matti Numminen on jo aloittanut työskentelynsä Tanssin talon organisaatiossa.

Peltomäki on vielä vuoden loppuun saakka mukana muun muassa tanssin talo -hankkeen rakennustoimikunnassa.

– Rakennushankkeeseen liittyvä työ ravintolakumppanuuksineen on omanlaisensa prosessi ja on tärkeää, että tässä nopeutetussa vaihdosaikataulussa Matti pääsee ensin käsiksi toiminnan strategisiin linjauksiin ja meneillään oleviin rekrytointiprosesseihin. Voimme rauhassa siirtää syksyn mittaan tilasuunnitteluun liittyviä asioita ja kaikkea sitä hiljaista tietoa, jota erityisesti rakennusprosessista on vuosien varrella kertynyt, Peltomäki sanoo.