Home » Konsertit » Hitchcockin Vertigo esitetään Sinfonia Lahden livesäestyksellä Sibeliustalossa elokuussa

vertigo-pic-1

Hitchcockin Vertigo esitetään Sinfonia Lahden livesäestyksellä Sibeliustalossa elokuussa

Bernard Herrmannin Vertigo-musiikkia pidetään yleisesti elokuvamusiikin parhaimmistona

Vuonna 1958 ensi-iltansa saanutta, Alfred Hitchcockin ohjaamaa elokuvaa ”Vertigo – Punainen kyynel” pidetään yhtenä kaikkein aikojen parhaista elokuvista, ja Bernard Herrmannin siihen säveltämää orkesterimusiikkia pidetään niin ikään lajinsa parhaimmistoon kuuluvana. Nyt tämä 60 vuoden ikään ehtinyt mestariteos on mahdollisuus kokea kapellimestari Anthony Gabrielen johtaman Sinfonia Lahden säestäessä elokuvan livenä Hermannin alkuperäismusiikilla. Esitykset Sibeliustalossa ovat torstaina 23.8. ja perjantaina 24.8.2018 klo 19. Esitysiltoina klo 18 Johdatus elokuvaan -tilaisuuksissa esitysten tunnelmaan johdattaa FT, mediatutkija Veijo Hietala. Lipunmyynti esityksiin on käynnissä Ticketmaster Suomessa ja Sibeliustalon lipunmyynnissä. Ikäraja esityksiin on 12 vuotta.

Aiemmin Sinfonia Lahti on toteuttanut Sibeliustalossa vastaavanlaiset esitykset Sergei Eisensteinin elokuvasta Panssarilaiva Potemkin ja Charles Chaplinin elokuvista Nykyaika ja Kultakuume.

”Vertigossa Herrmannin musiikilliset motiivit täydentävät upeasti Hitchcockin kuvakieltä”

Arvostettu brittiläinen elokuvalehti Sight & Sound järjestää aina kymmenen vuoden välein alan ammattilaisille äänestyksen kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Näistä tuoreimmassa, vuonna 2012 järjestetyssä äänestyksessä Vertigo oli listan ykkösenä. Johdatus elokuvaan -tilaisuudet Lahdessa isännöivä mediatutkija Veijo Hietala toteaa Vertigon olevan rikoselokuva, mutta ”rikosjuoni on vain veruke elämää suuremmalle, pakkomielteiselle ja traagiselle rakkaustarinalle.” Samoin Hietala pitää Vertigoa moniselitteisessä mystisyydessään myös Hitchcockin taiteellisimpana elokuvana, joka jo pelkästään visuaalisesti on upeaa katsottavaa. ”San Franciscon maisemat hivelevät näköaistia, ja etenkin naistähti Kim Novak hehkuu milloin värikylläisissä asuissa, milloin eteerisenä, epätodellisena haavekuvana.  Värimaailma ja muu visuaalinen ilmaisu vahvistavat koko tarinan outoa unenomaisuutta”, Hietala toteaa ja jatkaa: ”Sitä tukee myös Hitchcockin hovisäveltäjän Bernard Herrmannin musiikki, jota sanottu jopa hienoimmaksi elokuvaan koskaan sävelletyksi musiikiksi. Kuten kaikki tiedämme, musiikki on ennen muuta tunteiden tulkintaa, ja elokuvissa sen merkitys kohtausten intensiteetille on mittaamattoman suuri. Vertigossa Herrmannin musiikilliset motiivit täydentävät upeasti Hitchcockin kuvakieltä.” Ensi elokuun esityksiltä Hietala odottaa paljon: ”Kun Vertigo on nyt mahdollista kokea Sinfonia Lahden orkesterin Herrmann-tulkinnan säestyksellä, voi vain kuvitella, millainen moniaistinen elämys on luvassa. Once in a lifetime -tilaisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä!”