Home » Festivaalit » TAPSAN TAHTEJA TÄHDITTÄVÄT TÄNÄ VUONNA MUUN MUASSA JUHA TAPIO JA JENNI VARTIAINEN – ISKELMÄ-FINLANDIA JAETAAN 17. KERRAN

tapsan-tahdit

* Iskelmä-Finlandia palkinto ojennetaan merkittävää työtä kevyen musiikin eteen tehdystä työstä torstain 2.8. maksuttomassa avajaistilaisuudessa klo 18.00
* Iltakonserteissa esiintyvät Juha Tapion ja Jenni Vartiaisen lisäksi Vicky Rosti sekä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, lipunmyynti alkaa to 5.4. klo 14.00
* Maksuttomissa päiväohjelmissa Pirkkalaistorin Tahtiteltassa ja Torilava Armaksessa on tarjolla monipuolista musiikillista ja viihteellistä sisältöä kaiken ikäisille

Järjestyksessään 32. Tapsan Tahdit vietetään Nokian sydämessä Pirkkalaistorilla 2.-4.8. Koko tapahtuma starttaa 2.8. klo 18.00 maksuttomassa avajaistapahtumassa, jossa julkistetaan 17. Iskelmä-Finlandian saaja. Julkistuksen jälkeen yleisöä viihdyttää Nokia Big Band solistinaan viime vuoden Iskelmä-Finlandia -palkittu Markku Aro. Ilta päättyy tämän vuoden Iskelmä-Finlandia -voittajan konserttiin. Ehdokasasettelu ja raadin kokoonpano eivät ole julkisia. Raadin puheenjohtajana toimii sanoittaja ja muusikko Turkka Mali

”Tämän vuoden palkittava henkilö on varmasti paitsi raadin myös yleisön mielestä tunnustuksensa ansainnut. Olen ylpeä, että saamme Nokian kaupungin taholta Iskelmä-Finlandia -palkinnolla osoittaa arvostustamme tätä merkittävää työtä kevyen musiikin eteen tehnyttä artistia kohtaan”, kommentoi Turkka Mali tämän vuoden palkinnonsaajaa. 

Pirkkalaistorin suosituissa iltakonserteissa esiintyvät perjantaina yksi Suomen suosituimmista pop-artisteista, “Väärään suuntaan” ja ”Keinu”-biiseillä radiosoittolistoilla juhliva Jenni Vartiainen sekä merkittävää poprock- ja iskelmäuraa tehnyt ikisuosikki Vicky Rosti. Lauantaina puolestaan lavalle nousevat laulaja-lauluntekijä ja sanoittaja Tuure Kilpeläinen groovaavan Kaihon Karavaani -yhtyeen kera sekä yleisön suosikki, uutta materiaalia julkaiseva Juha Tapio.

Maksuttomissa päivätapahtumissa on luvassa paikallista ohjelmaa. Tarjolla on Waskivaarien ja Nokian Harmonikkakerhon orkesterin sekä Nokian Työväen mieskuoron ja Nota Benen esitykset, tangokuningatar Johanna Debreczenin & Amorion konsertti sekä Jokeri Pokeri Box taikashow. Alue laajeni viime vuonna Tahtiteltan edustan torille Torilavalle. Lavalla on tänäkin vuonna tapahtumapäivinä luvassa maksutonta torisoittoa, joka vie yleisön Tahdit-tunnelmaan. 

”Tapsan Tahdit on omaleimainen tapahtuma, jossa aistii vahvan paikallisen yhteisöllisyyden. Tahdit on odotettu tapahtuma ja monelle kesän kohokohta. Iskelmä-Finlandia tuo siihen myös valtakunnallista ulottuvuutta. On ilo rakentaa tapahtumaa, jossa paikallisen yleisön palaute on kannustavaa ja välitöntä –  ja joka kiinnostaa myös koko valtakunnan tasolla”, kommentoi tuottaja Jukka Heinämäki

Tapahtuman ennakkolipunmyynti Pirkkalaistorin iltakeikoille alkaa tänään torstaina 5.4. klo 14.00 Ticketmasterissa. Liput alkaen 28,00 euroa / kappale.  

www.tapsantahdit.fi         
www.facebook.com/tapsantahdit
 
#tapsantahdit