Home » Konsertit » Jazztaituri Patti Austin konsertoimaan Suomeen Ella Fitzgeraldin juhlavuoden kunniaksi!

Patti_Austin1

Yhdysvaltalainen jazztaituri ja Ella Fitzgeraldin manttelinperijättäreksi kutsuttu laulajatar Patti Austin saapuu konsertoimaan Helsinkiin syksyllä. Tämä ”Lady Ellan” henkilökohtaisesti hyvin tuntenut maailmantähti tuo Fitzgeraldin syntymän 100-vuotisjuhlan ohjelmistonsa Finlandia-taloon tiistaina 7. marraskuuta.

Liput Patti Austinin & Trion konserttiin maksavat alkaen 59,50 euroa, ja niiden myynti on jo alkanut Menolipussa ja Ticketmasterissa.

Grammy-palkittu ja jazzlistojen kärkisijoille ympäri maailman yltänyt Austin syntyi New Yorkin Harlemissa vuonna 1950. Hän teki laulajadebyyttinsä musikaaleissa ja julkaisi ensilevytyksensä 1969. Hänen uransa lähti nopeaan nousuun, ja vuonna 1980 Austin muun muassa duetoi Michael Jacksonin kanssa It’s the Falling in Love -kappaleen Jacksonin Off the Wall -albumilla.
Ella Fitzgerald on ollut Austinin suurin esikuva ja tärkein musiikillinen innoittaja. Nämä kaksi laulajatarta ystävystyivät ja myös esiintyivät monesti yhdessä. Vuonna 2002 Austin teki For Ella -nimisen albumin tämän jazz-maailman suurimpiin lukeutuvan legendan kunniaksi.
Patti Austin muistelee Lady Ellaa usein myös konserteissaan ja kertoo laulujen lomassa tarinoita heidän yhteisistä kokemuksistaan ja sattumuksistaan.

Patti Austin & Trio Finlandia-talossa Helsingissä tiistaina 7.11.2017. Liput Menolipusta ja Ticketmasterista alkaen 59,50 euroa. Lisäksi myynnissä on VIP-illallispaketteja hintaan 149 euroa+ alv. 24% (=184,76 euroa), myynti & tiedustelut vip@menolippu.fi puh. 010 841 41 85.

Patti Austin: http://pattiaustin.com